Maksuton päivähoito ei ole järjetön ajatus!
Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu ja sosiaalilautakunnan varapuheenjohtaja Laura Räty pitää Helsingin Sanomien mielipide-palstan kirjoituksessaan ( HS 10.8.2008) ilmaista päivähoitoa järjettömänä ajatuksena. Näin ei ole. Maksuton päivähoito on toivottava ja kannatettava päämäärä samalla tavalla kuin maksuton peruskoulu oli 1970-luvulla. Maksuttomat peruspalvelut ovat todellisuutta monessa länsi-euroopan maassa ja ne takaavat tasa-arvon toteutumisen kaikille kansalaisille. Demareitten tavoitteena on maksuton päivähoito ja tämä ei todellakaan tarkoita muiden lastenhoitomuotojen halveksemista tai perheiden valinnanvapauden rajoittamista. Perheillä on jatkossakin oikeus valita heille parhaiten sopiva hoitomuoto ja maksuton päivähoito ei tätä oikeutta millään lailla rajoita. Nykyisen hallituksen pelkästään hyvin toimeentulevia kansalaisia suosiva linja saa jo hälyyttäviä muotoja. Valtavien, vain varakkaita henkilöitä suosivien verohelpotusten lisäksi ollaan terveudenhoidon ym palvelujen maksuja korottamassa ja pelkkä ajatuskin myös vähäosaisten huomioimisesta leimataan ylimielisesti "tyhmyydeksi". Kokoomuksen puheenjohtajan Kataisen käsitys maksuttomien palveluiden vanhanaikaisuudeata ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Suomi on nykyisen hallituksen aikana tippunut sosiaaliturvan tasossa jo EU-maiden keskiarvon alapuolelle ja suunta on vahvasti kohti epäoikeudenmukaista luokkayhteiskuntaa. Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan romuttaminen on hyvin lyhytnäköistä ja vastuutonta politiikkaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)