Pilvi Torsti vaaliohjelmassa tiivistyy koko SDP:n teemat:
EU:sta johtava vihreä talousmahti!
Ilmastonmuutos vaatii meitä muuttamaan tapaamme elää, tuottaa ja kuluttaa. Samaan aikaan taloustaantuma pakottaa meidät etsimään uusia kasvusuuntia. Tämä yhtälö ei ole uhka, vaan mahdollisuus. Voimme synnyttää Euroopan unionista johtavan vihreän talousmahdin, jossa päätöksenteko perustuu kolmioon ilmasto–talous&työ–energia. Ympäristöseikkojen on korostuttava erityisesti maatalouspolitiikassa. EU:n riippuvuutta tuontienergiasta on vähennettävä jo turvallisuusseikkojen vuoksi. EU:n muutos vihreäksi talousmahdiksi vaatii tahtoa ja uskallusta esimerkiksi ympäristöverojen kaltaisten keinojen käytössä.
Pätkätyöläisten turvaksi kaksiraidemalli
EU:n menestys perustuu osaamiseen ja tuottavuuteen. Niiden edellytyksinä ovat oikeudenmukaiset työmarkkinat. Kilpailu ja palvelujen vapaa liikkuvuus eivät saa syrjäyttää työntekijöiden perusoikeuksia. Epätyypillisistä työsuhteista on tullut pysyvä ilmiö. Vapaan liikkuvuuden EU:ssa pitää luoda koko Euroopan tasoinen malli, joka luo turvaa ja tulevaisuudennäkymiä pätkä-, katko- ja vuokratyöläisille. Tämä vaatii uutta kaksiraideajattelua. Sosiaaliturvaan on luotava pätkätyöläisille toinen raide vakituisiin työsuhteisiin keskittyvän mallin rinnalle. Suomi voi toimia tässä aloitteellisena suunnannäyttäjänä Euroopalle ja maailmalle.
Maahanmuuttajia tarvitaan Suomeen ja Euroopan unioniin
Suomessa vanhusten osuus väestöstä kasvaa muuta Eurooppaa nopeammin. Tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa, tarvitsemme ihmisten välistä ajatus- ja kulttuurivaihtoa. Maahanmuuttokeskusteluissa on jatkuvasti muistutettava, että maahanmuuttajat, pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat eri asioita. Kun puhutaan työperäisestä maahanmuutosta, ei pidä sotkea keskusteluun turvapaikkapolitiikkaa. Ja päinvastoin. EU:ssa on pyrittävä mahdollisimman yhtenäiseen turvapaikkapolitiikkaan, joka korostaa ihmisoikeuksia ja laillisuutta.
EU:sta maailman johtava rauhankoneisto
Euroopan unioni on historian merkittävin rauhanteko. Mutta rauhanprojekti on kesken. Nyt on huolehdittava siitä, että EU:n rauhankoneiston piiriin saadaan koko Balkanin alue. Bosnian horjuva valtio ja Kosovon tilanne ovat EU:n suuria haasteita. Niistä pitää kyetä huolehtimaan, jotta Euroopan vakaus säilyy. Yleisesti siviilikriisinhallinnan on oltava EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeinen ulottuvuus kaikkialla. Kriisi ei pääty, kun aseet hiljenevät.
EU:n on lopetettava nais- ja ihmiskauppa
Jatkuvasti lisääntyvän poliisi- ja viranomaisyhteistyön tärkeimmäksi tehtäväksi tulee nostaa naiskaupan ja seksiorjuuden lopettaminen. Tarvitaan myös yhteiseurooppalaista prostituutiota rajoittavaa lainsäädäntöä. Ihmiskauppaa on torjuttava myös osana turvapaikkapolitiikkaa, koska moni maksaa valtavia summia epätoivoisista matkoista meren yli Eurooppaan.
Itämeri Venäjä-politiikan keskiöön
Venäjän ja Saksan kaasuputkihanke osoittaa, että Venäjä etsii Itämereltä ensisijaisesti taloudellista ja strategista hyötyä. Venäjä on saatava sitovin sopimuksin mukaan toteuttamaan ja rahoittamaan EU:n Itämeri-strategian ympäristöulottuvuutta.
Missä ongelma, sinne EU
Aikamme haasteet ovat suuria ja globaaleja: ilmastonmuutos, talous ja työllisyys, terrorismi, ydinaseet, äärimmäinen köyhyys. Voidaksemme vastata niihin tarvitsemme päättäväistä politiikkaa. Politiikan täytyy pelastaa maailma. Kansalliset päätökset eivät yksin riitä. Suomalaisten keskeinen kanava ylikansalliseen päätöksentekoon on Euroopan unioni. Missä ongelma, sinne EU.
Demokratia 2.0 - lisää vuorovaikutusta!
Vuorovaikutteisuutta pitää lisätä Euroopan unionin päätöksenteossa. Se on mahdollista Politiikan Pelastusohjelman kaltaisten sosiaalisten medioiden kautta, ideakilpailuilla ja muilla kansalaisvaikuttamiseen kannustavilla keinoilla. EU-tasolla parlamentti on luonteva vuorovaikutuskanava. Se on unionin ainoa toimielin, johon kansalaiset valitsevat edustajansa suoraan äänestämällä.
1 kommenttia:
http://koti.phnet.fi/petripaavola/maapallonpelastusoperaatio.html
Tiedemiesten ja asiantuntijoiden lausuntoja
Ilmastonmuutos luultua pahempi
Tutkimukset osoittavat ilmastonmuutoksen olevan huonommalla tolalla kuin mitä ennusteet ovat sanoneet. Lämpötilat ovat nousussa ja jääpeite sulaa nopeammin kuin on ennustettu. Australian kohdalla ilmastonmuutos on hälyttävää. Seurauksena tulee olemaan lisääntyvää kuivuutta sekä suurpalot lisääntyvät. Jäätiköiden nopea sulaminen kohottaa myös merenpinnan korkeutta. Ympäristötutkijoiden mielestä Australian hallituksen täytyy ottaa vastuuta ympäristöstä. Saastuttavaa energiaa ei tule käyttää. On pyrittävä käyttämään puhtaampia energianlähteitä ja uutta puhtaampaa teknologiaa. Marraskuu 15 2007 abc.net.au/news
Ilmastonmuutoksen monimuotoisuus vaikeuttaa tarkkoja ennustuksia
Washington, Lokakuu. 25 (Xinhua) Torstaina julkaistiin uusi tutkimus U.S. tieteen aikakauslehdessä, joka osoittaa etteivät ilmastotutkijat kykene määrittelemään arvioita ilmastonmutoksen tulevia vaikutuksia. Washingtonin yliopiston tiedemiesten mukaan on epävarmaa kuinka paljon llmasto tulee lämpenemään. Siksi tulisi rohkaista poliittisia päättäjiä tekemään ratkaisuja sensijaan että odotetaan parempia tutkimustuloksia.
Tiedemiesten mukaan epävarmuus ilmastonmuutoksen kehittymisessä on todella korkea, koska ilmastomme mekanismi itsessään on herkkä ja riippuu monista tekijöistä, kuten kasvihuonekaasuista sekä atmosfääristen hiukkasten korkeammasta tiivistymisestä, jotka heijastavat auringonvaloa takaisin avaruuteen. Tiedemiehet huomasivat että odotettua enemmän olosuhteet tulevat aiheuttamaan ilmaston lämpenemistä, mutta suurempi epävarmuus on olemassa siitä että kuinka paljon ilmastomme tulee lämpenemään. Tiedemiehet keksivät ja testasivat teoriaa, jonka uskotaan auttavan ilmastotutkijoita ymmärtämään todennäköisiä erilaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat ilmastomme muuttumista. Lokakuu 26, 2007 news.xinhuanet.com
Lajien sukupuutto
Ilmastonmuutoksen aiheuttama nouseva lämpötila tuhoaisi jopa yli puolet maapallon eläinlajeista.Tutkijat ovat päätyneet tutkimuksissaan edellä olevaan lausuntoon. Ilmastonmuutoksen (kasvihuonepäästöjen) arvioidaan nostavan maapallon lämpötilaa 1,8 C asteesta aina 4 C asteeseen saakka vuosisadan loppuun mennessä. Maapallon kohonnut lämpötila tulee hävittämään sukupuuttoon monia eläinlajeja. Lokakuu 25, 2007 planetark.org
MetOffice Hadley Keskuksen (Englanti) tiedemiehet ovat vahvistaneet sen mitä moni on epäillyt. Jatkuva viivyttely kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi tulee olemaan vaarallista, sillä sen takia ilmaston lämpötilan arvioidaan nousevan parilla asteella yli arvioiden.
Globaalisen lämpenemisen odotetaan johtavan "ydinsodan" kaltaiseen tilaan. Maailma on vuosikymmeniä jäljessä niistä toimenpiteistä jotka olisivat johtaneet päästöjen vähentämiseen. Silti on yhä maailmassa johtajia, jotka vielä jossittelevat. Saksa tiedottaa, että vie aikaa saavuttaa Kioton sopimuksen tavoitteet. Australian pääministeri haluaa mieluummin "pyrkiä päämäärään" kuin sitoutua vähentämään päästöjä. Kansainvälinen politiikka ontuu eteenpäin sillä aikaa kun globaali lämpeneminen tiukentaa otettaan maasta, ekologiasta, eläimistöstä ja ihmiskunnasta. Päästöjen vähentämiseen on kiiruhdettava jos aiomme saada säilytetyksi kelvolliset elinolosuhteet maapallolla. Syyskuu 10 2007 www.climateark.org
Lähetä kommentti